Niin festivaalijärjestäjät, yhtyeet kuin yleisökin ovat ottaneet sosiaalisen median omakseen. Nettiin jaetaan kuvia sekä yleisön että yhtyeidenkin näkökulmista. Somea käytetään myös mainostamisen kanavana, joten sillä on siis suuri merkitys tänä päivänä lähes kaikessa tekemisessä. Suomalaisista suurin osa käyttää vähintään yhtä sosiaalisen median kanavaa, joten sen avulla niin festivaalit kuin yhtyeetkin pystyvät tavoittamaan suurilukuisen joukon suomalaisia. Myös ulkomailta tulevat saavat enemmän tietoa festivaaleista silloin, kun Facebook-sivut ovat kunnossa ja Instagram-tili on täynnä hienoja kuvia.
Sosiaaliseen mediaan tulisi lisätä alusta alkaen kaikki uusi informaatio, kuten artistikiinnitykset ja aikataulu. Facebook-sivuilla voi myös tiedottaa esimerkiksi myynnissä olevien lippujen määrästä ja jakaa festivaaleille kiinnitettyjen artistien musiikkivideoita. Tällä tavalla festivaalikansa saadaan odottamaan festivaalia jo hyvissä ajoin etukäteen.
Monet festivaalit kiinnittävät huomiota sosiaalisen median sivustojensa päivittämiseen ympäri vuoden. Siten voidaan taata se, ettei tilaisuus unohdu yhdeltäkään kävijältä. Kun tapahtuman kuulumisia saa lukea koko ajan, siitä tulee ikään kuin joka vuoteen kuuluva tapahtuma.
Sosiaalinen media mainostamisen kanavana
Festivaalijärjestäjät ja artistit voivat hyödyntää niin Facebookia, Twitteriä, Instagramia ja YouTubea monipuolisesti toiminnassaan. Suuremmat yhtyeet käyttävät sosiaalista mediaa esimerkiksi tulevista keikoista tiedottamiseen. Myös fanit voivat käyttää artistien sivustoja vuorovaikuttamiseen esimerkiksi kysymyksiä esittämällä. Ennen kuin festivaalijärjestäjät ja artistit alkavat käyttää näitä alustoja, kannattaa miettiä, mitä sen käytöllä halutaan saavuttaa.
Lähes kaikkia sosiaalisen median kanavia käytetään tapahtumien mainostamiseen. Uudet yhtyeet taas haluavat saada fanipohjaa ja luovat sen vuoksi esimerkiksi YouTube-kanavan. Tällaista suunnitelmaa kutsutaan digitaaliseksi markkinointistrategiaksi. Suurin osa suomalaisista käyttää Facebookia, joten voidaan siis olettaa, että Facebook tavoittaa suurimman osan suomalaisista.
Digitaalisissa kanavissa mainostaminen on parhaimmillaan jopa perinteistä sanomalehdessä mainostamista parempi ratkaisu sen vuoksi, että sen avulla päästään lähemmäs ihmisiä. Festivaalin kannattaa myös esimerkiksi vastata sosiaalisen median sivuilleen tulleisiin kysymyksiin, koska tällä tavalla ihmiset tuntevat saavansa henkilökohtaisempaa palvelua.
Luo Facebook-tapahtuma
Kenties helpoin tapa saada julkista huomiota on luoda festivaalille oma Facebook-sivu ja -tapahtuma. Facebook-tapahtumat ovat nousseet todella oleelliseen osaan eri tapahtumien markkinointia. Niiden avulla festivaali kerää suuremman yleisön tietoisuuden kuin pelkällä lehdissä tiedottamisella. Facebookiin perustettuun tilaisuuteen voi kutsua satunnaisia käyttäjiä, joista suurin osa saattaa innostua lähtemään, ja parhaimmassa tapauksessa jakaa tapahtuman muillekin omilla Facebook-sivuillaan.
Jo suurimmalla osalla festivaaleista on omat Facebook-sivut. Niiden tapahtumien, joilta ne vielä puuttuvat, on hyvä miettiä palveluun liittymistä. Profiilin luominen on ilmaista, ja siihen ei kulu montakaan minuuttia. Festivaalit voivat käyttää Facebook-sivujaan myös silloin, kun festarit ovat jo käynnissä. Tilaisuuden aikana sivuille voi ladata kuvia artisteista ja yleisöstä. Sivuilla voi myös tiedottaa vielä mahdollisesti myynnissä olevista lipuista.
Instagramiin ladattavat tunnelmakuvat
Instagram on maailman suosituin kuvakirjasto, jota miljardit ihmiset käyttävät ympäri maailmaa. Se on siis hyvä keino näyttää maailmalle, mitä missäkin tapahtuu. Sinne ladataan niin festivaalia mainostavia kuvia kuin myös tunnelmakuvia. Instagramin avulla on mahdollista saada paljon näkyvyyttä, mutta sitä tulee käyttää harkiten. On tärkeää ladata kuvat juuri oikeaan aikaan, jotta mahdollisimman moni käyttäjä näkee julkaisun.
Instagram elää hashtageista, jotka tunnetaan suomeksi kuvamerkintöinä. Suosituimmat hashtagit löytyvät monilta nettisivustoilta, jotka opastavat palvelun käyttöön. On myös tärkeää seurata muita käyttäjiä, jotta saa itselleen paljon uusia seuraajia. Se on siis oiva keino mainostaa festivaalia, kunhan sitä vain osaa käyttää oikein.
Instagramin käyttöä varten ei toki ole pakko palkata sosiaalisen median taitavaa henkilöä, mutta se kannattaa silti antaa hoidettavaksi sellaiselle henkilölle, joka osaa luovia sosiaalisen median maailmassa. Se ei nimittäin välttämättä ole kaikkein helpoin alusta, jos siihen ei ole perehtynyt. Lisäksi kävijät voivat käyttää tapahtumaan liittyviä kuvamerkintöjä, joiden avulla järjestäjä voi katsoa heidän julkaisujaan.
Artistien löytäminen sosiaalisen median kautta
Sosiaalinen media on monessa roolissa tänä päivänä, sillä sen kautta ponnahtaa nimittäin esille myös uusia artisteja. Esimerkiksi nopeasti suosikiksi nousseet Alma sekä Arttu Lindeman ovat päässeet pinnalle juurikin YouTuben kautta, joten tämä digitaalinen kanava on siis näyttänyt kyntensä tässäkin asiassa.
Tulevia festivaaleja suunnitellessa kannattaa siis kääntää katseet sosiaalisen median suuntaan inspiraation hakemiseksi. Uudet artistit odottavat tilaisuuttaan päästä näyttämään osaamistaan muille, joten heidän ansiostaan voikin helposti saada liikkeelle suuria massoja. Sellaisia festivaaleja, jotka antavat uusille tulokkaille mahdollisuuden, suositaan myös enemmän. Hyvänä esimerkkinä tällaisesta festarista voidaan pitää Ilosaarirockia, josta monet pienet yhtyeet aloittavatkin kiertämisen uransa alkuvaiheessa. Näistä nousevista tähdistä kannattaa siis pysyä kartalla!